Uhriutuminen, uhritietoisuus

Tämän uuden sivun tarkoitus on selventää, mitä uhriutuminen tarkoittaa? Alkuun kuitenkin on syytä sanoa, että uhriutuminen kuuluu pimeään puoleen ihmisen persoonallisuudessa yleisesti ottaen. Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa henkilö ajattelee olevansa toisten ihmisten, olosuhteiden tai elämän uhri. Tällöin hän syytää vastuun elämästään muille tai yhteiskunnalle. Yleensä ottaen uhriutuminen on narsisteille tyypillistä, koska uhriutuminen jostain asiasta on narsistinen tapa.

Uhriutuminen voi myös johtua katkeroitumisesta. Uhriutunut ihminen on jäänyt kiinni johonkin traumaan tai kokemukseen ja hänelle tällöin syy kaikkiin asioihin on muissa ihmisissä eikä hänessä itsessään. Uhriutuneisuus voi johtua siitäkin, että uhritietoisuuden omaava persoona on jäänyt vaikeissa elämäntilanteissa (esim. lähisukulaisen kuollessa) yksin, luottamus mennyt ja sitten katkeroitunut. Uhriutuneita (uhritietoisuuden omaavia) ihmisiä on niin paljon, että jokainen ihminen tuntee taatusti ainakin yhden uhriutuneen henkilön. Tämmöisiä on valitettavasti myös somessa, eli sosiaalisessa mediassa ja se voi näkyä heidän tilapäivityksissään ja ryhmien keskusteluketjuissa, missä he ovat.

Esimerkiksi jos joku ihminen sanoo uhrituneelle, että hänen tulisi lopettaa trollaus ryhmässä, niin hän sanoo tähän vaikkapa niin, että: "Minusta enempi tuo Matti Mallinimi tulisi poistaa ryhmästä ainakin, selkeä trolli." Ainakin Facebookissa minusta kannattaa estää uhrituneeksi henkilöksi paljastunut profiili, koska tämmöinen persoona ei ole itsellä hyväksi. Toinen esimerkki on vaikka keskustelun yhteydessä, eli jos A huomauttaa vaikka henkilölle B siitä, että tämä ei ota toisia huomioon, kun henkilö B puhuu toisille floodauksen omaisesti; niin henkilö C sitten tämän nähtyään sanoo osapuolten A ja B kuullen ääneen, että "
Nyt mun paras kaveri B koki juuri äsken huonon kokemuksen ja sai ikävät, ei kiva mulle..." Tuosta lauseesta jo huomaa, että henkilö C uhriutuu kokemuksesta, jossa henkilö A nuhteli henkilöä B siitä, että henkilö ei ottanut toisia huomioon.

Uhriutuminen on hyvin usein narsistinen tapa, jossa uhritietoisuuden omaava henkilö saattaa sanoa toiselle vaikka tyyliin: "
Minkä takia sä olet sanonut niille, että välttävät mun seuraa?" Tuossa toisessa esimerkkilauseessa näkyy myös, miten henkilö uhrautuu, jos toinen on esimerkiksi nuhdellut tätä jostain huonosta tavasta ongelmatapahtuman aikana. Uhriutumista esiintyy myös joissain parisuhteissa, joissa toinen puolisoista uhriutuu ja käyttää toisen hyväntahtoisuutta hyväkseen (energiarosvousta siis). Uhritietoiselle eli uhriutuneelle siis, yksi tyypillinen piirre on järkipuheen kuunteluhaluttomuus. Tällöin uhriutunut ei halua kuunnella edes sitä henkilöä, joka vaikka yrittää puhua hänelle järkeä. Uhriutumista on myös säälin kerjääminen muilta, uhriutuneen kertomalla toiselle vaikka oman menneisyyden draamoista, miten häntä on kohdeltu vaikka uudessa asuinkodissa kaltoin. Äitini on harrastanut usein uhrautumista juuri sillä tavoin, että hän on selostanut toisille esimerkiksi että: "Minulle annettiin täällä keittiössä eteen sanko ja lattiarätti, että voin pestä lattian." Tosin tarkkaa sanamuotoa en enää muista, tosin ei ole tarviskaan, tuo on myös hyvä esimerkkilause. Huomaa selvä uhriutuminen tuossakin esimerkkilauseessa! Äitini on siis usein uhriutunut ja hän on myös narsistinen ollut vissiin jo 2000-luvulta alkaen. Varmuudella ainakin jo vuodesta 2006 eteenpäin aina nykyaikaan asti.

Siitä syystä uhriutuneisuus on osa pimeää puolta, koska uhritietoisuus kaventaa ihmistä ja vie häneltä ilon ja muiltakin iloa. Oikeastaan jo siitä uhriutuneen persoonan tunnistaa, että hänen seurassaan itseltä loppuu happi. Uhritietoisuus on ollut normaali näemmä suurella prosenttiosuudella ihmisistä kolmannen ja neljännen tiheyden harhakuvamaailmassa. Ratkaisut uhriutuneen ongelmiin eivät löydy vastauksia hakemalla hänen oman itsensä ulkopuolelta. Ihminen, jolla sitten on uhritietoisuus, niin häntä ei voi pelastaa. Hänen ITSENSÄ tulee ottaa vastuu henkilökohtaisesti omista asioistaan, ongelmistaan ja vastaavista. Uhritietoisuuden omaava persoona imee (pimeää) energiaa toisilta ihmisiltä hänen omalla käytöksellään.

Huomaa myös, että uhritietoisuuden omaava henkilö voi "opettaa" omaa käytösmalliaan (ja pimeää puoltaan) myös toisille. Tämä johtuu siitä, että vaikkapa parisuhteessa ja perheessä olevat ihmiset jakavat toistensa energiat eikä useinkaan tavallinen ihminen huomaa, että hänelle "opetetaan" uhritietoisuutta, koska tämä on niin salakavala tapa varsinkin narsisteilla. Itse arvelen, että uhriutumista on eri asteista ihmisestä riippuen. Voisin myös kertoa erään esimerkkitapauksen tosielämästä, joka sattui jo 2018 vuonna. Olin tarkistanut erään kirjeen, joka oli osoitettu isälle, ettei kyseessä ole lasku. Tämä on ihan normaali tapa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sitten kun huomasin että äitini ryhtyi lukemaan samaa kirjettä, niin sanoin asiasta hänelle ja pyysin aluksi, että antaisi kirjeen tänne. Ei tehnyt niin vaan sanoi jokseenkin näin: "Minäkin kuulun vielä tähän perheeseen, niin kyllä tämä minullekin kuuluu." Tohon tapaan hän sanoi, kun kerroin hänelle: "Ei se kirje sinulle kuulu!" Eli äitini mielestä oli oikeutettua muka lukea toisen kirje, koska hän kuuluu perheeseen. Hän siis tuolla sanomisellaan oikeutti oman, törkeän käytöksensä ja heittäytyi uhriksi samalla.

Huomioithan, että tämä sivu on vielä rakenteilla, terveisin Allo Saurus.

KÄYTETYT LÄHTEET:
Studio55.fi - Tästä tunnistaa uhriutuneen ihmisen, myrkkyä itselle ja lähipiirille

Adonai.fi - Uhri vai voittaja?
Tiede.fi, keskustelut - Säälin kerjäämisen ja uhriutumisen käyttö ihmissuhteissa