Kirjoituksien Eri Kliseet
Olen tullut itse siihen tulokseen, mitä itse olen
kirjoitellut lähinnä luovuuden ilossa tarinoita, että lienee paikallaan
mainita muutama klisee, joihin olen törmännyt mm. elokuvia katsellessani ja millaisissa tilanteissa:
- Epäilevä Tuomas = Ei usko sankarin tai selviytyjien mielipiteitä,
alkaa väittelemään vastaan ja usein syntyykin sitten tilanne, jonka
sankari tai selviytyjät voittavat. Yleinen klisee, näitä tapaa juuri
kauhuelokuvissa. Epäilevä Tuomas voi myös olla tietty tutkijaryhmä,
joukko viranomaisia tai poliitikkoja.
- Konfliktitilanteet = Porukan kahtiajakautuminen, jossa toinen ryhmä on
eri mieltä. Konfliktitilanne voi olla myös, kun vastaan tulee joukko
toisia selviytyjiä tai vastaavia ja syntyy käsikähmää jopa näiden kahden
eri osapuolen välillä.
- Meno taskulampun/kynttilän/lyhdyn/soihdun kanssa pimeään paikkaan,
kuten kellariin = Ihan yleinen klisee! Siis miksi juuri jonkun pitää aina
mennä tietyn tyylisissä kauhuelokuvissa johonkin pimeään paikkaan?
Miksei kyseinen hahmo ikinä voi ottaa asetta mukaan tai korkeintaan pienen
puukon? Tämä klisee on niin yleinen ja kulunut, josta arvaa heti mitä
tapahtuu: joku hyökkää kimppuun tai sattuu aina jokin ennalta
arvattavissa oleva tapahtuma, kuten kammottava löytö tai tappajan isku.
- Ennustukset ja näyt = Raivostuttava klisee! Miksi se on raivostuttava? Koska se
aina toteutuu! En tiedä yhtäkään tarinaa, jossa ennustettu tapahtuma ei
olisi käynyt toteen. Miksei tarinankerronnassa ikinä ennustus voi mennä
pieleen edes osittain? Tämä on tyypillinen fantasialajin klisee.
- Pahan Elämänkerrat = Tämä on tarinankerrontaan liittyvä klisee. Usein
juuri silloin, kun paha selostaa jotain miten ja miksi hän teki niin tai
on täällä, jää hyvälle osapuolelle aikaa, selviytyä tilanteesta niin, että pahis
häviää tai kärsii huomattavan tappion.
- Hahmojen uskomaton virtsan ja ulosteenpidätyskyky = Miksi ani harvassa
tarinassa on yleensä maininta, että jonkun on mentävä veskiin tai
käytävä kusella jossain? Ei väliä
onko hyvä vai paha, aina sama toistuu liian usein. Tätä voisi lieventää
edes vaikka lisäämällä tekstiin tämmöistä: "Odotahan tovi, käyn nopsaan
veskissä." Eipä mulla muuta tästä ole sanomista.
- Paniikkitilanteissa on aina hahmo, joka lähtee yksinään karkuun vaikka
metsään = Tämä on kanssa aika ärsyttävä! Tästä kuitenkin tietää, että
karkuun lähtijälle käy aina huonosti. Miksiköhän näin on? Koska
poikkeuksetta paha iskee juuri tämän panikoivan hahmon kimppuun.
- Kaiken selittäminen lukijalle = Ei niin ärsyttävä minusta, mutta
toisaalta olisi paikallaan jättää lukijalle jotain miettimisen varaa
edes jostain tapahtumasta tarinan lopussa. Esimerkiksi vaikkapa: "Miksi
ja mihin joku karkasi kotoaan?" Tai: "Kukaan ei ikinä saanut selville
täysin, kuka sen kaiken aloitti." Tai: "Kukaan ei tiedä enää
esineen (lumotun esineen vaikkapa) tekijää tai alkuperää." Vertailuna
nämä kaksi fraasia:
- Huhun mukaan nämä hopeatikarit taottiin vuosisatoja sitten pyhitetystä
hopeaseoksesta, joilla on uniikit ominaisuudet...
- En osaa sanoa, nämä hopeatikarit ovat hyvin vanhoja, eikä kukaan tiedä
niiden alkuperää saati muista niiden tekijää, mutta on kuultu
outoja
tarinoita, että niissä olisi muka lumous...
Erot ovat melkoiset, ylemmässä fraasissa on silmiinpistävä klise, joka
saa nopeasti lukijan tylsistymään. Toki voin suvaita vielä vihjeen
alkuperästä, mutta miksi hitossa kaikki pitää selostaa? Alemmassa on
myös jätetty miettimisvaraa, onko esineessä jokin maaginen varaus vai
ei?
- Hullu tiedemies/professori... = Niinpä niin, mitä tästäkin sanoisi
muuta kuin että liian käytetty klisee. Samaan nippuun sopinee muutkin
toki, kuten mielipuoliset upseerit.
- Kone/botti/androidi/kyborgi kääntyy luojaansa vastaan = Esimerkiksi
voin mainita vaikka epäonnistuneen androidikokeilun, jossa androidi tai
mikä tahansa luomus kokee, mitkä muutkaan, kuin ihmiset uhkaksi. Tämän
kliseen voisi kumota niin, että esim. paha androidi koodataan hyväksi,
jolloin se turvaa noin yleensä hyviä, varjellen heitä pahalta. Tämä
toisi edes jotain vaihtelua tilanteeseen.
LOPUKSI: Veikkaisinpa itse, että kokeneetkin kirjoittajat sortuvat
joskus johonkin kliseeseen. Tai sanotaan vaikka, että kliseitä ei voi
ikinä välttää täysin. Muutenkin kannattaa kirjoittaa asioita, joita
mieleen tulee, sitten kehitellä tarinan täydennystä, jos liikaa takerrut
Wordin tai minkä hyvänsä muun asiakirjasoftan virhemoralismiin, niin kiinnostus kirjoittaa menee tyystin
toviksi.
On myös syytä ottaa huomioon, että joitakin voi miellyttää tarinasi tosi
paljon, kun taas toisia sama tarina ei kiinnosta paskankaan vertaa. Tämä
johtuu nimenomaan siitä, että toisia kiinnostaa esim. scifi-genren
kirjoitelmat, kun taas jotkut inhoavat niitä. Sitten joitakin taas
miellyttää romantiikan kirjallisuus. Itse kun aloin kirjoittelemaan,
olin ihan nyyppä, mutta nykyisin on huomattavasti paremmin visuaalista
lahjakkuutta.